Saatat ehkä ihmetellä miten Bosnian pyramidilaakso liittyy kristallikallo-teemaan. Kun v. 2018 kristallikallot ilmestyivät energeettisesti elämääni, niin ensimmäinen paikka minne he pyysivät minua menemään oli Visokon kylän ympärillä oleva pyramidilaakso. Olin siellä syyskuussa yhdessä porvoolaisen yhdeksän hengen ryhmän kanssa viikon ajan. Minua ohjattiin sisäisesti käymään tietyissä paikoissa ja työskennellä niissä energeettisesti jotta minussa aktivoitui yhteyksiä kristallikallo-asioihin. Tuon esiin yleistä tietoa jota voi löytää esim. Bosnian pyramidien virallisilta sivuilta. Jaan myös omia kokemuksia ja lisäksi olen suomentanut materiaalia jota ei niin yleisesti ole jaossa. Suodata tämä tieto sitten oman tietoisuutesi suotimien kautta itsellesi sopivaksi tai ohita se jos se ei resonoi sinulla.
Olen löytänyt kaksi suomen kielistä kirjaa jotka käsittelevät Bosnian pyramidilaaksoa. Matti J. Salon kirjassa Bosnian pyramidit ja maagiset mysteerit on myös englannin kielinen teksti. Toinen kirja on Marja Helinän Bosnian pyramidit - kohtaloni suunnannäyttäjät, tarina seikkailurikkaasta matkasta Bosnian pyramideilla.
Laakso sijaitsee Bosnia-Herzegovinassa, Sarajevosta n. 33 km Visokon kylän ympärillä
Pyramidilaakso on rakennettu useammassa erässä, vanhimmat konstruktiot jo 100 000 – 200 000 vuotta sitten. Avaruusystävät, ihmisten ja avaruusystävien risteytykset sekä ihmiset ovat olleet luomassa tätä laakson energiajärjestelmää tai energia-matriksia. Tämän energeettisen kokonaisuuden merkitys tulee tarkoituksenmukaisesti avautumaan meille ihmisille askel kerrallaan, jokainen uusi löytö laaksossa antaa lisää tietoa ja samalla laakson energiajärjestelmä pääsee heräämään oikeanlaiseen tahtiin. Avaruusystävämme seuraavat tarkasti ettei mitään vahinkoa pääse käymään kaivausten yhteydessä. Tällähetkellä järjestelmä on osittain aktiivinen.
Laakson energiat kehittävät, vahvistavat meidän henkisiä aisteja, kykyjä ja samalla tukevat fyysistä paranemista eli meterialistinen ja henkinen puoli pääsee tasapainottumaan.
Visokon kylä sijaitsee 20 Ley-linjan risteyskohdassa. (Magneettisiä virtauksia, lohikäärmeen polkuja.)
"Planeetan energiajärjestelmä, ihmisten tavoin myös maalla on chakra-järjestelmä jossa on energiaratoja, Ley-linjoja, pyhiä-linjoja. Ne muistuttavat ihmisten meridiaaneja. Siellä missä kaksi täälläistä linjaa risteytyy, syntyy erityisiä voimapaikkoja. Esim. Stonehenge, Gizan pyramidi, Teotihuacánin aurinkopyramidit ja Machu Picchu, kaikissa näissä voimapaikoissa vallitsevat erityiset energiataajuudet, jotka selvänäköiset ihmiset pystyvät näkemään. Muinaisissa korkeakulttuureissa oli ihmisiä joilla oli moniulotteinen tietoisuus, ja siksi he tiesivät tarkalleen, minne heidän pyhät rakennuksensa tuli pystyttää". (Kirjasta CHRISTINA osa 1: Valoksi syntyneet kaksoset, Bernadotte von Dreien s.148)
Atlantiksen ylipappi Thoth on toiminut pääarkkitehtina tälle laakson ”energeettiselle konstruktiolle”. Minulla itselläni nousi vahva muisto pintaan, että olen ollut mukana rakentamassa Atlantisena aikana muussa kuin ihmiskehossa. Olen myös työskennellyt toisena aikana tunneleiden suojelijoiden, avaruusystävien kanssa. Auringonpyramidin läheisyydessä useampi ihminen on nähnyt Ufoja.
Laakso on tarkoituksenmukaisesti piilotettu ihmiskunnalta, arkeologi Semir Osmanagich löysi ensin v. 2005 Auringon pyramidin. Heti vuonna 2006 aloitettiin kaivaukset Auringon pyramidillä. Koekaivausten perusteella todettiin maa-aineksen peittämän vuoren olevan keinotekoinen ei luonnon muovaama. Tästä sai alkunsa yksi tämän hetken laajin poikkitieteellinen tutkimusprojekti.
Sam lähti työskentelemään jo alkuvaiheessa sekä tieteellisistä, mitattavista että energeettisistä lähtökohdista käsin. Yleensä jotain teemaa tutkii n. kuusi kanavoijaa, selvänäköistä ihmistä toisistaan tietämättä samoilla tarkoilla kysymyksillä ohjeistettuna. Tieteelliset tutkimukset ja mittaukset jaetaan useampaan neutraaliin, puolueettomaan laboratorioon jotta tuloksista saadaan mahdollisimman hyvä otanta ja tuloksia eri lähteistä voidaan tarkastella. Kaivauksien tuloksia ei piilotella, Sam on moneen otteeseen tuonut esiin asioiden läpinäkyvyyden. Hän on kutsunut avosylin arkeologeja ympäri maailmaa tutustumaan Bosnian pyramidilaaksoon mutta tämän n.15 vuoden aikana heitä on käynyt vain muutama siis perinteisiä arkeologeja. Uuden ajan tutkijat mm. J.J. Hurtak, Michael Tellinger, Klaus Dona ovat vaikuttuneita paikasta.
Laaksosta on löydetty viisi pyramidia
Auringon-, Kuun-, Lohikäärmeen-, Rakkauden- ja Äiti Maan temppeli joka on rakenteeltaan hieman erilainen. Lisäksi Tumulus, kumpuhauta. Kumpuhautoja on useampia mutta tätä yhtä on kaivettu esiin.
Laaksosta tullaan löytämään lisää rakennelmia, ei pelkästään pyramidin kaltaisia.
Laaksossa on valtavan laaja tunneliverkosto, pelkästään Ravne-tunneliverkko joka sijaitsee ensimmäisellä tasolla, on n.100 km pitkä. Sitä on kaivettu auki n. 2,4 km, tarkoitus on päästä tunnelien kautta Auringon pyramidin sisään. Tunnelit ja pyramidit muodostavat yhden energeettisen kokonaisuuden.
Laakson eri rakenteita ovat suojaamassa hienommilta tasoilta erilaiset ryhmät jotta ihmiset eivät vahingossa tutkiessaan vahingoittaisi rakenteita joista muodostuu energeettinen kokonaisuus.
Ravne-tunneleissa on mm. Sirius-tähtijärjestelmästä olevat olennot suojelemassa. ”He ovat pitkäkalloisia, osittain läpinäkyviä kristalliolentoja, kuin elävää, biologista joustavaa kristallia”. Sain heihin vahvan kontaktin kotona kun pohdin keitä siellä tunneleissa on, he tulivat luokseni samantien. En nähnyt heitä mutta tunnistin heidän kosmisen kylmän energian. Nyt on selvinnyt että ryhmä on minulle hyvinkin tuttu. ”Sinä olet yksi meistä”, he käyttävät henkistä kristalli-teknologiaa. Ryhmämeditaatiossa heillä oli mukana kristalli jonka ympärillä oli valon energia-verkko, he käyttävät sitä laitetta navigointiin. Muistin myös että opiskellessani 2009-10 Tampereella Cammalot-energiahoitoa saimme energia-työkaluja jotka ovat meidän energiajärjestelmässä.
En silloin ymmärtänyt täysin mistä on kysymys. Keskustelin tunnetun suomalaisen kontaktihenkilön kanssa ja minulle kerrottiin tästä ryhmästä joka on itseasiassa tämä sama ryhmä. Heillä ei ole varsinaista nimeä, eivät tarvitse sitä koska toimivat täysin telepaattisesti. Muistin myös että minulla on järjestelmässäni ”Alef-sauva” niminen energiatyökalu joka on eräänlaista kristallista-valonenergiaa joka tämä ryhmä käyttää. Nyt ymmärrän käyttää sitä selkeämmin, paremmalla intentiolla energia-hoidoissa. Tunneleissa on myös pitkänomaisia olentoja, entiteettejä jotka odottavat heidän ”aktivointia”. Minulle tuli olo että voivat olla ”ison kristallin näköisiä” liittyen yhteen meditaatioon Elämänkosketus-energiahoito kurssilla vuonna 2018. Opettajani välitti tietoa että Siriuslaiset kristalliolennot ja nämä isot entiteetit keskustelevät telepaattisesti joten ”sinä voit olla myös heihin yhteydessä”.
Tunnelijärjestelmä
Maailman laajin tällähetkellä löydetty tunneliverkosto sijaitsee Visokossa.
Ravne-tunnelistoa (1-tason) on kaivettu auki pisimpään 2,4 km. Suurin osa tunneleista tosiaan on täytetty hiekalla tarkoituksena suojata tunnelit, odottamaan sitä oikeaa aikaa jolloin niiden kuulua tulla löydetyksi. I-tason tunneleista on kaivettu esiin alle 5%. Ensimmäisellä tasolla on n. 100 km tunneleita.
Dr. Semir Osmanagich on arvioinut että tunneleita voi olla jopa 7 eri syvyydessä. Nyt he ovat aloittaneet 2-tasolla olevan tunneliston esiin kaivamisen. Kolmas-taso on löydetty.
Tunnelijärjestelmä on aktivoinut pyramidien energiat äänellä ja värähteellä. Systeemi toimii vieläkin osittain. Tunnelijärjestelmän energiat muuttavat tietoisuutta. Puhdistavat meidän ihmisten järjestelmää fyysiseltä hienommille tasoille. Tunneleissa ei esiinny minkäänlaista haitallista kosmista tai muuta haitallista energiaa. Joten meidän oma itsekorjaava järjestelmä lähtee toimimaan hyvin nopeasti tunneleissa.
Tunnelit ovat tasalämpöisiä ympäri vuoden 12.5 plus astetta ympäri vuoden.
Ilmankosteus on stabiili 85% ympäri vuoden.
Negatiivistin ionien määrä vaihtelee, talvella (kun ihmisiä on vähemmän) pienempi, kesällä se on korkeampi. Määrä on aivan huima, tunnelien ulkopuolelta mitattiin 500ni/cm3 ja tunneleissa jo n. 40 m tunnelin suuaukolta 21.000-34.000 ni/cm3. Valtavan parantavia pitoisuuksia.
Käytävissä ei ole eläimiä johtuen energioista, ainoa eläin joka käy näissä tunneleissa, on Samin oma koira. Tunneleissa olevat orbit ovat lisääntyneet koska tunneleiden energiat ovat yhä voimakkaampia. Orbit suojaavat ihmisiä jotteivat energeettiset muutokset pääse vaikuttamaan liian nopeasti, joillakin ihmisillä saattaisi tulle jopa psyykkisiä ongelmia jos verhot avautuvat liian nopeasti.
Orbit ovat jonkinlaisia energia-rakenteita tai olento-ryhmiä jotka tasaavat tunneleiden energioiden voimaa. Avaruusystävät ovat hieman huolissaan siihen nopeuteen millä tunneleita kaivetaan auki. Meillä ihmisillä ei ole tällähetkellä oikein ymmärrystä kuinka isosta asiasta on kyse.
Tunneleiden parantava vesi.
Osa tunneleista on tehty veden virtausta varten, osa on maanalaisia luonnon virtoja. Vedellä on tärkeä osa tässä luonnonmukaisessa energiajärjestelmässä.
Tutkimusten mukaan vesi on parantavaa. Sitä on myös myytävänä Ravnen myymälässä.
Opettajani kutsui vettä ”taivas-vedeksi”, sen energia meni suoraan kruunuchakraan, avaten sitä.
Tietyissä paikoissa tunneleiden risteyskohdissa on ns.
Megaliitteja, jotka ovat eräänlaisia laitteita. ( Hollantilainen lähde, Lemurialainen yhteys, 33000 vuotta vanhoja.) Ne ovat jonkinlaista keramiikkaa ja niiden sisällä on yleensä vuorikristalleja. Niiden alapuolella kulkee aina vesiuoma. Liikkuva vesi maan alaisissa virroissa välittää negatiivista energiaa, jonka megaliitti neutralisoi ja muuntaa ihmiselle positiiviseksi, parantavaksi energiaksi. Ravne-tunnelin kaivauksissa siirrettiin pieni ”megaliitti” pois tieltä jotta oli helpompi tyhjentää tunnelin täyttömateriaalia; karkeata hiekkaa jolla suurin osa tunneleista on täytetty n. 5000 vuotta sitten. Tunnelit tarkoituksenmukaisesti piiloitettiin odottamaan sopivaa aika-linjaa eli tätä meidän uuden tietoisuuden aikakauden alkua. Heti kun pieni megaliitti oli siirretty pois paikaltaan, tunneliin alkoi virrata vettä. Jonkin aikaa selviteltiin mistä megaliitti oli siirretty pois ja kun oikea paikka löytyi veden nousu tunneliin lakkasi. Jokaisella megaliitillä on oma, tarkoituksenmukainen paikkansa täällä tunnelistossa. Mitä enemmän tunneleita kaivetaan auki sitä enemmän ne aktivoituvat ja se vaikuttaa suoraan Auringon-pyramidin aktiivisuuteen.
Tunnelistosta on mitattu erittäin korkeita parantavia vaikutuksia, niissä toimii alkuperäinen Schumann-resonanssi, ei radioaktiivisuutta, ei kosmista säteilyä, ei kännykkä-kenttiä, negatiivisten ionien määrä on aivan huima. Tunnelisto on erittäin suojattu ympäristö ja tukee meidän ihmisten omaa paranemis-prosessia paljon, se pääsee käynnistymään erittäin hyvin tässä ympäristössä.
Yhdessä megaliitissa on ”8 riimukirjaimen tapaista symbolia.” Amerikkalainen professori pystyi kääntämään kirjoituksen. ”Portti on suljettu, me olemme pysähdystilassa, meidän pitää puolustaa itseämme ja valloittaa kunnes tämä kosminen portti uudelleen avataan.”
Megaliitti K1:ssä symbolit kuvaavat energian liikkeen suuntaa.
Tunneleiden sanotaan olevan, tutkimustulosten mukaan, maailman terveellisin paikka olla.
Jo aivan alkuvaiheessa ihmiset ovat saaneet apua kohonneeseen verenpaineeseen, veren sokeripitoisuus on tasapainottunut. Suomalainen rakennusinsinööri, Bosnian pyramidilaaksosta kirjan kirjoittanut Matti Salo, häneltä katosi siitepöly-allergia vuodeksi. Tulokset ovat osoittaneet, mitä enemmän on kaivettu tunneleita auki, sen voimakkaammin tunneleiden energia on parantanut myös pahempia vaivoja ja sairauksia.
Tunnelit ovat myös maailman turvallisin paikka olla, tunneleiden ympärillä, energiarakenteena on suoja että tunnelit eivät pääse tuhoutumaa, romahtamaan. Tunnelit sijaitsevat maanjäristysherkällä alueella mutta energiasuoja plokkaa, estää maanjäristyksen voiman pääsyn tunneleiden läheisyyteen. Mm. Semir jakoi kokemuksen kun olivat tunneleissa; laakson läheisyydessä tapahtui maanjäristys, tunneleissa olevat ihmiset eivät tienneet asiasta yhtään mitään.
Hollantilainen lähde, Aafke Douma. Hän välitti tietoa olennoista jotka kertoivat että olivat luoneet tunneli-järjestelmän ajatus-energialla. He ovat pyöreän muotoisia valo-olentoja jotka voivat muuttaa muotoaan (he ovat yhtä valokehonsa kanssa). He toimivat käytävissä mutta samalla moniulotteisina ovat kaikkialla. Elävät ajattomuudessa, heillä on vain Nyt-hetki. He ovat puhdasta Tietoisuutta, puhdasta Rakkautta. He ovat heijastus meidän ihmisten sisällä olevasta Puhtaudesta. Ryhmän nimi on Minocho. Jotain tuon kaltaista, muodostuu äänteistä. Värähtelevät hyvin korkealla joten ihmiset eivät juurikaan pysty näkemään tai aistimaan heitä vielä. Tämä ryhmä tahtoo tulla esiin jotta olemme heistä tietoisia.
Auringon pyramidi
Auringon pyramidi on aktivoitunut v.2008 auttamaan ihmiskuntaa ja Äiti-Maata. Energiat tulevat voimistumaan lähivuosina. Sillä on hyvin harmonisoiva, tasapainottava energia. Myös tietoisuutta laajentava vaikutus. Pyramidi-muoto vaikuttaa siihen että energia pysyy kohdentuneena, fokusoituneena. 35-36000 vuotta sitten rakennettu.
Kaikki pienemmät rakennelmat tukevat Auringon pyramidia energeettisesti. Maailman suurin 220m korkea (Aafke selvänäköisesti 282m), se on myös maailman vanhin pyramidi. Kuun pyramidi 190m. Kheopsin pyramidi 147 m
Rakennusmateriaali korkealaatuinen betoni. Tutkimuksen mukaan betoni on parempilaatuisempaa kuin nykyaikana tehty. Veden imevyys on vain 1,09% kun nykyisellä betonilla se on noin 3%. Pyramidin betoni on myös kovempaa 73,6 Mpa (70-134 Mpa) kuin meidän nykyinen betoni 10-60 Mpascalia.
Auringon pyramidin alla oleva pyöreä valtavan suuri metallinen rakenne, levy on sinne laitettu.
Se on 2,4 km syvyydessä, ei ole meteoriitin kappale. On jotain sellaista jonka on turvallista olla niin syvällä -väärinkäytökset (K.R.). Pyramidin sisällä on 7 kammioita joiden sisällä on jonkinlainen energian muunnin. Lisäksi käytäviä jotka kulkevat spiraalimaisessa muodossa pyramidin sisällä.
Dr. Semir Osmanach sai apua Klaus Donalta, hän tuntee tahon joka pystyi auttamaan siten että sateliitti kuvasi Aurinko pyramidin, läpivalaisi ja teki kartan sisällä kulkevista käytävistä ja kammioista. Niiden syvyydet tulevat esiin myös kartalla.
Pyramideilla on tietoisuus johon voi linkittyä. Ne jakavat tietoa myös telepaattisesti. Ne ovat Äiti-Maan, elävän olennon tietoisuuden jatkeita. Pyramidit kommunikoivat muiden planeettojen ja tähtien kanssa. Ovat muodostaneet aikoinaan yhtenäisen energiaverkon joka on kattanut koko planeetan, sähkömagneettisen tietoisuus-kentän.
Auringon pyramidi sijaitsee kohdassa jossa risteää 25 vulkaanista linjaa.
Auringon pyramidi on maailman aktiivisin pyramidi. Se välittää energiaa kokoajan kaikkeuteen ja takaisin. Energiat ovat kohdentuneet aurinkoon. Kommunikaatio tapahtuu molempiin suuntiin. Puhutaan Tesla-aalloista jotka ylittävät valonnopeuden. Tässä tapauksessa informaatio kulkee läpi universumin ilman viivettä. Elektro-magneettinen energia (28kHz), ultra-ääni frekvenssi ja Schumann-resonanssi nousee ylöspäin 4,5 metriä leveänä Torus-muodossa. Se vahvistuu ylösnoustessaan, mikä on ihmetyttänyt tutkijoita mm. suomalaista akustiikan tutkijaa Heikki Savolaista. PIP-kameralla on kuvattu bio-energiaa, kuinka se virtaa pystysuorasti Auringon pyramidin kohdalla. Normaalisti virtaa horisontaalisesti.
Kuun pyramidi
190m korkea. Energiat feminiiniset.
Tumulus
Arkeologit käyttävät sanaa kumpuhauta. Tumulus on malliltaan, rakenteeltaan kumpumainen. Laaksossa sijaitseva kumpuhauta, jota on kaivettu esiin hiukan, on erityislaatuinen. Oma näkemykseni, kokemukseni on, että siellä kummun sisällä tosiaan on krypta, itseasiassa se on voitu hyvinkin rakentaa hautakryptaksi mutta tällähetkellä siellä sijaitsee erittäin voimakas ja aktiivinen muinainen energia. Se pyörii siellä valtavalla nopeudella (valoverkko-muoto) joka on vahvasti yhteydessä Äiti-Maan energiajärjestelmään. 2018 kokemus meditaatiossa Tumuluksella, energia erittäin vahva, visiot kammiosta, avaruusystävästä, 12-chakran energioiden putsausta, kristallikallon hologrammi laskeutui alas sydämeen. Tällöin en tiennyt mitään Tumuluksesta. Rupesin näkemään meditaation jälkeen visioita että maa allani romahti ja putosin maan sisään tunneliin jota kautta pääsin kryptaan josta löysin kristallikallon. Näin vision uudestaan ja uudestaan kunnes se sai uuden muodon. Löysin oven joka aukesi, jonka kautta pääsin kryptaan josta löysin kristallikallon.
Paikallinen opas kertoi että arkeologit olivat yrittäneet päästä Tumuluksen sisään suoraan seinärakenteeseen tehdyn aukon kautta. Maanantaina he pääsivät hiukan eteenpäin mutta tiistai aamuna kaivaus oli romahtanut. Aloitettiin työ uudestaan ja taas päästiin hiukan eteenpäin mutta keskiviikko aamuna työ oli taas romahtanut. Sama toistui seitsemänä aamuna jolloin todettiin että sisällä on jotain joka estää heitä pääsemästä sinne. Työ lopetettiin. Myöhemmin kuulin että energiatasolla on muinaisia Lemurialaisia olentoja suojelemassa Tumulusta jotta sisälle ei päästä tekemään tuhoja. Opettajani kertoi että energia on niin voimakas että se on lähtenyt aktivoimaan koko Pyramidilaakson järjestelmää. Ja paljon laajempaa aluetta.
Toisaalta tietoa on tullut että energiat ovat niin voimakkaat että sisään pääsee tällähetkellä vain linkittäen oman tietoisuuden Tumuluksen energioihin vähäksi aikaa. Tai astraalikehossa voi käydä ammentamassa energiaa sieltä. Eikä tämäkään sovi kaikille. Olen nähnyt että Tumulus on kaksi osainen. Tämä tutkittu Tumulus, sen välissä on rakenne jossa sijaitsee ovi joka aukeaa kristallikallon tietoisuuden voimalla tarkoituksenmukaisesti kun on aika. Rakenne yhdistää sen toiseen Tumulukseen joka sijaitsee yksityisen maalla joka on koskematon. Laaksossa on myös muita Tumuluksia, opas esitteli meille toisen paikan jota ei ole kaivettu, sekin on yksityisen maaalueella.
Kivipallot
Kanavan kertomaa, kivipallot ovat muuntaneet kristallikallojen hyvin korkean energian maan energioille sopivaksi. Kuin helminauhoina ovat asettuneet tiettyjen maa-linjojen mukaisesti.
Ovat toiminee eräänlaisina akkuina, ovat leijuneet osittain ilmassa (K.R.).
Kivipalloja on löytynyt ympäri maailmaa.
Noin 100 km Visokosta on pieni kylä jonka ympäristössä vielä 1930 oli n. 80 kivipalloa. Mutta 1970 luvulla levisi huhu että niiden sisässä on kultaa ja melkein kaikki tuhottiin kultaa löytämättä. Nyt on perustettu kylän läheysyyteen kivipallo -arkeologinen puisto suojelemaan kahdeksaa kivipalloa. Yksi löydetyistä lienee Euroopan suurin ja painavin. Erittäin rautapitoinen.
Pyramidilaakson kristallit
Ovat energioiltaan voimakkaita. Vihreä kristalli jonka ostin sieltä, sai aikaan, ”jo olemassa olevien kokemusten- ja energioiden-linjautumisen, jotka olivat sekaisin energia-kentässä”. Siten se mahdollisti voimakkaan kokemuksen josta olin todella kiitollinen. Irtosin kehostani, lensin taivaalle, näin siellä Ufon ja siirryin sinne sisälle. Sisällä oli tuttuja olentoja, mm. kaksi tuttua Arcturuslaista, tunnelma oli hyvin koskettunut ja eheyttävä.
Minocha-olentojen mukaan vielä suurempi konstruktio kuin Auringon pyramidi löytyy n. 7 km päästä. Rakenne on vahingoittunut. Aika tulee kyllä kun se löydetään.
Bell-Tower-rakennelma sijaitsee Ravne-tunneliston sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä.
Auringon pyramidi, Kuun pyramidi ja Lohikäärmeen pyramidi muodostavat tasasivuisen kolmion jossa sivut ovat yhtäpitkiä eli n. 2,2 km pitkiä.
Näissä pyramideissä sivut ovat tarkasti pohjois-etelä, itä-länsi suunnassa.

Yllä ilmakuva Bosnian pyramidilaaksosta, Auringon pyramidi etualalla. Seuraavassa kuvassa satelliitin kuvaamaa tunnelistoa Auringon pyramidin sisällä. Eri väriset linjat ovat käytäviä eri syvyyksillä. Maanalaisia tunneleita missä virtaa todella puhdasta, parantavaa vettä. Nk. megaliitteja tunnelien sisällä. Ne välittävät ihmisille tasapainottavaa energiaa.
Matka Bosnian pyramidilaaksoon toteutuu viimeinkin 2023 alkukesästä
Tarjoan ohjattua matkaa todella mielenkiintoiseen ja huiman energiseen kohteeseen. Bosnian Visokon kaupungin ympärillä sijaitsevaan pyramidilaaksoon. Siellä sijaitseva Auringon pyramidi on tällähetkellä suurin ja vanhin tunnettu porraspyramidi. Radiohiiliajoituksella saatiin 30 000v. +/- 4000 v. Keskustelin viime Kalevi Riikosen kanssa asiasta ja valonpuolelta sanoivat 36.000 vuotta sitten rakennetun. Vuonna 2020 kaikki matkat peruuntuivat Bosnian Pyramidilaaksoon, nyt on mahdollista lähteä yhdessä kesällä 2023 tähän energeettisesti mielenkiintoiseen paikkaan.
Rupean tarjoamaan matkoja yhdessä avovaimoni Sirpa Saarelaisen kanssa. Tarkoitus on aloittaa yhteistyö vuoden 2023 alkuvuodesta Kuopiolaisen Matkanjärjestäjän kanssa. Olemme perustamassa yhteistä yritystä Sirpan kanssa ja tämä tulee olemaan yhtenä meidän kohteenamme. Lisää ensi vuoden puolella.
Ensimmäinen matka 2. - 8.6. 2020
Tämä matka toteutuu kevyenä versiona. Matka täynnä.
Jokainen ostaa menopaluu lennon itse. Voimme sopia myös että lähdemme yhdessä samalla koneella jolloin voin varata matkat. Edestakainen lento maksaa n. 200-350€. Oma matkavakuutus on suositeltava. Lennämme Sarajevoon. Sieltä ajamme tilataksilla 33 km Visokoon. Matka on siis 7 päivää joihin sisältyy lennot.
Toimimme ryhmänä minun ohjauksessa.
Vuokraamme talon minulle tutulta omistajalta. Hinta n. 200€ / henki viikolta.
Maksettua vuokraa ei voi palauttaa. Vuokraus on sitova. Jos joudut perumaan matkasi voit hankkia tilallesi ihmisen joka maksaa sinulle talon vuokra-hinnan.
Talo sijaitsee laakson keskellä. Liitän kuvia.
Tapaamme ryhmän kanssa ainakin kerran ennen lähtöä jotta voin jakaa tietoa kohteesta. Rakennan päiväohjeman. Siihen sisältyy myös useampi meditaatio eri kohteissa. Vuokraan paikan päältä tarvittaessa Transportterin johon koko ryhmä mahtuu. Tämän maksaisimme yhdessä.
Tutustumme Ravneen, tunnelistoon jota on tällähetkellä kaivettu esiin n. 2,5 km. Aivan mahtavat, tasapainottavat energiat. Käymme meditoimassa Auringon pyramidin huipulla. Varsinkin sieltä huipulta on nähty useita ufoja. Energioiden takia, ehkä. Menemme katsomaan kuinka ptkällä kaivaustyöt ovat Kuunpyramidillä. Osaan kohteista pääsemme vain oppaan matkassa. Rakkauden pyramidi on tälläinen. Lohikäärmeen pyramidin maa-alueen omistaa yksityishenkilö, järjestän matkan ryhmän kiinnostuksen mukaan. Käymme tutkimassa miltä näyttää Euroopan suurin mystinen kivipallo joita on itse asiassa löydetty ympäri maailmaa. Arkeologit pystyvät vain arvella niiden ikää ja käyttötarkotusta, pystymmekö me löytämään selityksiä näille artifakteille. Patikoimme metsän peittämälle Äit-Maan temppelin laelle, tämä on matkan vaikeakulkuisin osa. Menemme tunnustelemaan mitä salaisuuksia pitää Tumulus sisällään.
Matka on siis omakustanteinen lennon, asumisen, liikkumisen, ruuan ja tunnelimaksujen suhteen.
Otan 50€ varausmaksuna, täällä summalla on varannut paikan matkalle. Viimeistään kuukautta ennen lähtöä loput 150€. Varausmaksua en palauta peruttaessa matkan mutta sairastapauksessa palautan jo maksetun 150€. Siis yhteensä 200€ per henki ohjauksesta ja kaikista asioiden järjestelyistä. Ajan ryhmän autolla melkein kaikkiin kohteisiin.
Lämpimästi tervetuloa!
PERUTTU KORONA-TILANTEEN TAKIA.
Toinen matka Pyramidilaaksoon 18.-24.6. 2020
Katso tiedot yllä.
PERUTTU KORONA-TILANTEEN TAKIA.
Kolmas matka toteutuu alkusyksystä, mahdollisesti syyskuussa.
Tervetuloa mukaan
jukkaporvoo@gmail.com
www.bosnianpyramidit.fi

Vanha maalaus Visokosta joka kuvaa Ottomaanien aikaa heidän hallitsemassaan Bosniassa. Auringon pyramidi taustalla ja minareetti kuvan keskellä, ottomaanit olivat islamin-uskoisia.
Jukka Muhonen